404

Etsimääsi sivua ei löytynyt. 

Sales & concept

Jimi Heikkinen

Olen 39-vuotias Oulussa nykyisin asusteleva yrittäjä. Lukion kautta Kajaanin ammattikorkeakoulusta tradenomiksi valmistumisen jälkeen jälkeen 2006 perustin osakeyhtiön, jonka nimiin olen tehnyt monenlaisia myynti, markkinointi- ja tapahtumaprojekteja.

Millainen ihminen olen?

Minua on aina kiehtonut tarinat ja niiden takana olevat ihmiset. Olen hyvin sosiaalinen ja positiivinen yksilö, mutta vuosien mittaan myös oman ajan arvostaminen on noussut arvoon.

Omat erityisvahvuudet​

Olen ratkaisukeskeinen ihminen ja tykkään asioiden tapahtuvan. Vuosien kokemus yrittäjänä on tuonut myös avarakatseisuutta ja kykyä toimia erilaisten ihmisten parissa. Olen hyvä ideoimaan asiakasprojekteissa uusia näkökulmia.

Missä voisin kehittyä tulevaisuudessa

Ihmisenä ja ammatillisessa mielessä kehittymistä tapahtuu päivittäin. Kunhan muistaa pysyä nöyränä ja kuunnella ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä, voi itsekin oppia paljon uutta. Ylivilkkaus ja keskittymiskyky on aina ollut myös haaste, mutta onneksi näitäkin piirteitä voi kehittää.

Asiakasprojekti on mielestäni onnistunut, kun..

Parhaita hetkiä työssä on, kun asiakas saa aidosti lisäarvoa tekemämme työn kautta ja oppii itsekin uutta. Pidän, kun projektissa on uskallettu olla aidosti läsnä, keskusteluissa on oltu rehellisen avoimia niin hyvistä kuin kehitettävistäkin asioista.