Mistä tulee nimi Tanssivat Sudet?

Vuonna 2014 tarinankerronnan ja liikkuvan kuvan hyödyntäminen yritysten viestinnässä teki tuloaan Suomessa. Yritykset alkoivat hyödyntämään sosiaalista mediaa  viestinnän kanavana. Oli siis aika vastata yritysten tarpeisiin Susilauman toimesta.

Yrityksemme nimi, Tanssivat Sudet, juontaa juurensa muutaman luovan ihmisen päähänpistoon. Perustimme Kajaanin yökerhojen amatöörishowtanssijat- Facebook-ryhmän, missä jaettiin fiiliksiä parhaista YouTube-tanssivideoista. Kaiken lisäksi, ryhmässä jaettiin kunkin ryhmään kuuluneen yksilön baariviikonlopun tanssi- ja karaokelaulannan onnistumiset. 

Nimivaihtoehdot olivat Ohituskaista ja Tanssivat Sudet. Intohimo, joka välittyi Facebook-tanssiryhmämme sisällöistä, halusimme siirtyvän myös videotuotantoja  tarjoavan yrityksen nimeksi.

Fb-tanssiryhmämme ylläpitäjä, Jani toteutti Paint-ohjelmalla originaalin Tanssivat Sudet -logon. Tämän logototeutuksen jälkeen koimme itsemme aidosti Tanssiviksi Susiksi. Susien yritystoiminta käynnistyi ja Aputoiminimi Tanssivat Sudet rekisteröitiin käyttöön.

Susien reviiri on laaja. Palvelemme Kainuun lisäksi myös Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ja Pirkkalan seudulla. Vaellamme myös luoksesi muualle päin Suomea, kun kutsu käy! 

Wolfpack 2.0

JIMI
HEIKKINEN

Sales & concept

JONI
IMMONEN

Production & Concept

JANNE
KURONEN

Video & photography

ANNIINA
RYTKÖNEN

Graphic design, web design, social media

Susien
ideologiaa

Tanssivat Sudet on joukko viestinnän ammattilaisia. Sudet ovat uteliaita. Eniten tykkäämme tehdä erilaisia videoita. Johdamme myös mainostoimistoasiakkuuksia. Me tykätään luoda uutta maailmaan. Oli se sitten perehdytysvideosarjojen toteutus tai uudet asiakastapahtumat. Sudet luo ja liikkuu.

Aitous

Pysymme itse aitoina sekä haluamme myös tuoda esiin asiakkaidemme aitouden kaikkien palveluidemme kautta. Nykyaikana aitous on valttia.

Urheilullisuus

Työskentelemme usein vaarallisissa ympäristöissä, etenkin teollisuuden tehdasalueilla. Huolehdimme, että olemme fyysisesti hyvässä kunnossa. 

Laumahenkisyys

Sudet ovat luonnostaan laumahenkisiä. Tulemme aidosti juttuun asiakkaiden kanssa ja nautimme yhteistyöstä. Rentoja pohjoissuomalaisia veijareita on helppo lähestyä. Meille tärkeää on välitön vuorovaikutus, joka näkyy myös luontevasti lopputuloksessa. Olemme palveluksessasi. 

Sales & concept, CEO

Jimi Heikkinen

Olen 43-vuotias Oulussa nykyisin asusteleva yrittäjä. Lukion kautta Kajaanin ammattikorkeakoulusta tradenomiksi valmistumisen jälkeen jälkeen 2006 perustin osakeyhtiön, jonka nimiin olen tehnyt monenlaisia myynti, markkinointi- ja tapahtumaprojekteja.

Millainen ihminen olen?

Minua on aina kiehtonut tarinat ja niiden takana olevat ihmiset. Olen hyvin sosiaalinen ja positiivinen yksilö, mutta vuosien mittaan myös oman ajan arvostaminen on noussut arvoon.

Omat erityisvahvuudet​

Olen ratkaisukeskeinen ihminen ja tykkään asioiden tapahtuvan. Vuosien kokemus yrittäjänä on tuonut myös avarakatseisuutta ja kykyä toimia erilaisten ihmisten parissa. Olen hyvä ideoimaan asiakasprojekteissa uusia näkökulmia.

Missä voisin kehittyä tulevaisuudessa

Ihmisenä ja ammatillisessa mielessä kehittymistä tapahtuu päivittäin. Kunhan muistaa pysyä nöyränä ja kuunnella ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä, voi itsekin oppia paljon uutta. Ylivilkkaus ja keskittymiskyky on aina ollut myös haaste, mutta onneksi näitäkin piirteitä voi kehittää.

Asiakasprojekti on mielestäni onnistunut, kun..

Parhaita hetkiä työssä on, kun asiakas saa aidosti lisäarvoa tekemämme työn kautta ja oppii itsekin uutta. Pidän, kun projektissa on uskallettu olla aidosti läsnä, keskusteluissa on oltu rehellisen avoimia niin hyvistä kuin kehitettävistäkin asioista.

Production & concept, founder

Joni Immonen

Kajaanissa syntynyt luonnonläheinen tekijä, jonka sydän on edelleen vahvasti kiinni pohjoisen maalaismaisemissa.

Vapaa-ajalla kalastus, eräily, urheilu ja ruoanlaitto pitävät mielen kirkkaana ja muistuttavat siitä, että parhaat asiat löytyvät usein yksinkertaisista hetkistä luonnon keskellä.

Videokuvaus ja editointi lähtivät liikkeelle YouTube-videoista ja harrastus kasvoi nopeasti intohimoksi, ja siitä syntyi ajatus viedä tekeminen seuraavalle tasolle.

Tehdä siitä myös oma ammatti.

Millainen ihminen olen?

Olen päämäärätietoinen ja helposti mukaan heittäytyvä tyyppi. Ystävällisyys on minulle tärkeä arvo ja uskon, että se näkyy myös tavassani kohdata ihmisiä, niin arjessa kuin bisnesmaailmassakin.

Omat erityisvahvuudet​

Erityisvahvuuksiini kuuluu vahva ihmisten lukutaito ja hyvät vuorovaikutustaidot.

Kohtaan ihmiset luontevasti ja osaan aistia erilaisia tilanteita sekä mukauttaa omaa toimintaani niiden mukaan.

Lisäksi hahmotan kokonaisuuksia hyvin, mikä auttaa näkemään asioiden yhteydet ja pitämään suunnan selkeänä.

Missä voisin kehittyä tulevaisuudessa

Olen supliikki ja yhteistyökykyinen tekijä, jolla on vahva osaaminen projektimuotoisessa tiimityöskentelyssä.

Projektien vetäminen tuntuu luontevalta, ja nautin vastuusta viedä asiakascaset määrätietoisesti ja laadukkaasti maaliin.

Kehityskohteena näen erityisesti oman osaamiseni syventämisen projektien strategisessa johtamisessa

Asiakasprojekti on mielestäni onnistunut, kun..

Parhaita hetkiä työssä on, kun asiakas saa aidosti lisäarvoa tekemämme työn kautta ja oppii itsekin uutta. Pidän, kun projektissa on uskallettu olla aidosti läsnä, keskusteluissa on oltu rehellisen avoimia niin hyvistä kuin kehitettävistäkin asioista. 

Graphic design, web design, social media

Anniina Rytkönen

Olen 33-vuotias nykyisin Helsingissä asuva graafikko. Olen ollut taitelijasielu lapsesta saakka ja ensimmäiset verkkosivuni tein 13-vuotiaana. Siitä saakka olen haaveilin, että voisin isona elättää itseni tekemällä luovaa työtä.  

Millainen ihminen olen?

Olen yrittäjähenkinen luova persoona. Olen sosiaalinen persoona, mutta yksinolokaan ei minua haittaa. Pidän itseni kehittämisestä niin ammatillisesti kuin henkisessäkin mielessä.

Omat erityisvahvuudet​

Osaan toimia erilaisten ihmisten kanssa, mutta osaan tuoda myös oman näkemykseni esille. Olen visuaalinen ihminen ja pystyn tuottamaan laajasti erilaista visuaalisesti näyttävää materiaalia. 

Missä voisin kehittyä tulevaisuudessa

Joskus olen hieman kärsimätön, jos asiat eivät etene, mutta tätä voi onneksi kehittää. Haluaisin kehittyä jatkossa myös kuvittamisen saralla ja tehdä myös enemmän kuvitusprojekteja. Liikkuva kuva myös kiinnostaa minua. 

Asiakasprojekti on mielestäni onnistunut, kun..

…molemmille asiakkaalle sekä työn toteuttajalle on jäänyt hyvä mieli projektista.