
Työntekijöiden perehdyttäminen (onboarding) on kehittynyt yhä digitaalisemmaksi, ja videot ovat yksi suosituimmista työkaluista niiden visuaalisen ja helpon saavutettavuuden ansiosta. Ne sopivat erityisesti etä- ja hybridityöympäristöihin, joissa perinteiset kasvokkain-tapaamiset ovat haastavia.
Olen uteliaana jutellut eri alojen yrittäjien ja esihenkilöiden kanssa nykyisten ja uusien työntekijöiden perehdyttämisestä ja siihen liittyvistä haasteista, tuumaa Tanssivien Susien laumanjohtaja, videotoimistoyrittäjä Jimi Heikkinen
Seuraavassa muutamia nostoja eri toimialoilla työskentelevien yrittäjien tai esihenkilöiden perehdytyskokemuksista.
Metsänkorjuun parissa työskentelevät tekevät säännöllisesti perehdytyksiä uusille toimeksiantajilleen. Saadun palautteen perusteella noheva työntekijä tekee etäperehdytyksen neljän tunnin aikaikkunassa. Toisella se saattaa kestää kokonaisen päivän. Perehdytysmateriaali vaihtelee teksti- ja kuvamateriaaleista videoklippeihin, riippuen perehdyttäjästä, joita metsäalalla voi olla useita. Metsänkorjuun parissa työskentelevät ammattilaiset joutuvat tekemään säännöllisesti eri toimeksiantajien eli työn tilaajien perehdytyksiä. Yrityksen omia ohjeita tehdään videoiksi säännöllisesti ja tekijä löytyy omasta yrityksestä.
Kyseinen palaute on saatu metsänkorjuuseen erikoistuneen yrityksen esihenkilöltä.
Yksityisen Hoiva-alan työnantajan ja yrittäjän mukaan monipuolinen ja nykyaikainen työn perehdytys on erittäin tärkeä osa työviihtyvyyttä. Kouluttaja voi näyttää esimerkkejä vaikkapa, miten ikäihminen nostetaan sängystä, miten lattialle kaatunut ihminen autetaan jumppapallon avulla ylös tolpilleen. Miten ihminen opetetaan itse syömään ja käyttämään lusikkaa kadonneen lihasmuistin jälijltä. Tärkeät niksit ovat pieniä juttuja, jotka kuitenkin auttavat arjessa paljon asiakkaita ja myös itse työntekijöitä.
Haastatteluhetkellä hoiva-alan yrittäjä koki lyhyet videoklipit kiinnostavina. Toki, se vaatii, että työntekijät myös itse heittäytyvät mukaan video-ohjeiden tekoon ja aiheiden pohdintaan. Videoalan ammattilaisen käyttö on myös mahdollinen perehdytysmateriaalin toteuttamisessa.
Päivittäistavarakaupan yrittäjälle / kauppiaalle työn perehdytyksestä tuli mieleen uudet sesonkityöntekijät ja heidän koulutus. Joka vuosi uusia työntekijöitä perehdytetään ja koulutetaan ja tietysti se vie aina oman aikansa. Itse toteutettuja videoita ei vielä oltu haastateltavan kauppiaan perehdytyksissä aiemmin käytetty. Toki nuorison keskuudessa perehdytysvideot voisi olla helposti ymmärrettävä perehdyttämisen työkalu. Niihin olisi myös helppo palata myöhemmin.
Johtopäätös keskusteluista työn perehdytyksen osalta. Käytännön oppiminen, kokeneiden työntekijöiden tarinat, kalvosulkeiset ja perehdytyskokeet. Perehdytysvideot ja niiden hyödyntäminen ovat vielä uutta organisaatioissa. Videot ja niiden toteutus ovat ehkä kuin ensitreffeille meneminen. Tilanne on jännittävä ja kamppailet itsesi kanssa, kykenetkö olemaan tilanteessa aito oma itsesi ja toisaalta kykenetkö ottamaan toisen osapuolen huomioon. Totta, videot ja niiden tekeminen voi aluksi jännittää, mutta asioiden ymmärtäminen voi helpottua katselukokemusten ja toistojen myötä.
Jutut jatkuvat seuraavassa numerossa.
Kirjoittaja on Jimi Heikkinen, joka on voittanut melkein häpeän tunteensa ja viettää 20-vuotis myyjä- ja mikroyrittäjäuraansa marraskuussa 2025.



